tiistai 3. helmikuuta 2015

Vuosi 2014, osa 2/3

Heippahei! Tuntuupa ihan mielettömältä kirjoitella viime kesästä, kun täällä on lumensyyvysennätykset paukkuneet. 113cm!

Heinäkuu

Mennyt kesä oli aikaisempiin kesiin verrattuna tavattoman erilainen. Teimme autottomana tietoisen päätöksen, että emme lähde suomeen. Yksi suuri syy oli myös se että mieheni yhä opiskeli. Heinäkuu oli huippilämmin! Monesti pakkasin kesäkassiin aurinkorasvan, juomapullot ja lukemista sekä viltin ja suuntasimme leikkipuistoon. Lasten leikkiessä makoilin varjossa lukien kirjaa. Yritimme myös ottaa ilon irti tästä Luulajan kesästä ja kävimmekin kerran Klubbvikenissä, saaressa, jossa on aivan mahtava uimaranta. Pääsimme myös eräiden ystävien mökille pikkusaareen ja se reissu oli kuin jostain kirjasta. Meren huuhtomia kallioita, merivesi lämmintä kuin linnunmaito ja illalla matkalla kotiin päin aavemainen usva peltojen ja lehmien ympärillä. Loppukuusta alkoivat mustikat kypsyä ja löysimme mieheni kanssa salaisen uimarannan. Todennäköisesti meillä ei ollut vain mukavaa ja hauskaa. Ikävöimme suomeen ja riitelimme, meillä oli huonoja päiviä ja vettäkin saattoi sataa joskus. Aika kultaa muistot, mutta ei ole vielä korjannut sitä rikkipaukautettaua auton ikkunaa, josta naapurimme tuli kertomaan eräs päivä heinäkuussa.



Elokuu

Kesä jatkui ja teimme retkiä lähimetsiin sekä kaupungille kahvilaan. Löysimme kourallisen mesimarjoja, avohakkuullisen vadelmia sekä ämpärillisen kanttarelleja. apset roikkuivat metsässä joko mukana, tai sitten polkaisin yksin illalla kun mieheni saapui kotiin. Lähijärvellä ja sen ympäristössä vietimme aikaa hikisinä ja hyttysten syötävänä, mutta vihdoin tuli kesän komein ukkonen ja maa imi pesusienen lailla. Elokuun loppupuolella aloitin taidekoulun. Pyörällä päästä ja aivan hukassa ensimmäsenä päivänä, mutta parin viikon jälkeen olin yksi joukossa. Mieheni valmistui kokiksi ja oli kotona kun minä ravasin kouluun. Kaiken kaikkiaan kuu oli täynnä uusia tuulia. Tunsin että koulun alku sai mieleni virkeämmäksi ja perspektiivini laajeni.


Syyskuu

Opintoni jatkuivat vauhdilla. Teimme opintokäyntejä, maalasimme akvarelleilla, kananmunatemperalla, paukutimme peltiä, vietimme yhden vesiväritunnin kahvilan terassilla luonnoksia piirtäen, mutakakun voimalla. Kotona lapset aloittelivat päiväkotia isän kanssa. Vietimme pidennetyn viikonlopun Koskivaarassa ja saimme nähdä jahtiporukan hirvenpaloittelun. Illalla soutelimme joella, joka oli peilityyni. Kaiken kauneuden saattoi nähdä, sillä hyttyset eivät enää peittäneet aurinkoa. Ihan hassua, että tästä kaikesta on jo melkein puoli vuotta. 


torstai 8. tammikuuta 2015

Täällä taas! eli Meidän vuosi 2014 1/3

Vuosi vaihtui ja tänään alkoi taas tavallinen arki. Ajattelin kertoa meidän viime vuodesta muutamalla postauksella, sillä eihän meistä hetkeen ole kuulunut pihahdustakaan. Tasaisin väliajoin olen kyllä täällä käynyt tarkistamassa, onko tullut kommentteja, mutta aikaa ei oikein ole ollut kirjoittaa. Ja jos aikaa olisikin niin sitten ei jaksamista.

tammikuu

Tosi vähän muistan mitä tapahtui tammikuussa ja yleensäkkin alkuvuodesta, mutta onneksi voi luntata blogista ja valokuvista. Kirjoitin koko vuoden suosituimman postauksen, hiusten pesemisestä ja hoidosta ilman shampoota.


Opettelin myös leipomaan leipää taikinajuurella, kävin salilla, ostin tulppaaneja, valokuvasin ja olin kotona lasten kanssa, mieheni opiskellessa.

helmikuu

Kävin kirpputorilla, ja kirjoitin ahkerasti blogia. Lähdin lapsuudenkotiini suomeen yksin kahden lapsemme kanssa ja vaihdoin junaa yhteensä kolme kertaa edestakaisella matkalla, Vähän oli joo kantamista, mutta muuten suht mukava reissu. Miinuksena se että olin tosiaan yksin lasten kanssa ja ilman autoa tai ajokorttia. Terveellisten herkkujen leipominen kiinnosti hurjasti ja kokeilinkin monia reseptejä, joista suosikiksi muodostui taatelipallot. Teddy täytti neljä vuotta ja mieheni taiteili muutaman kakun hänelle.


maaliskuu

Kevät teki tuloaan ja meillä keiteltiin chia-puuroa (kaurapuurojen lisäksi, huom!). Teddy sai pilkullisen paidan ja minä rämmin kotiäidin syvimpiä soita. Oma vointini ei ollut todellakaan hyvä ja kotona olo alkoi ahdistamaan. Kaipuu tehdä jotain muuta kuin olla pyykätä ja pyyhkiä pyllyjä oli niin suuri, että pääni tuntui räjähtävän kaikista vaipoista ja väsyneistä lapsista ja opiskelun uuvuttamasta miehestä. Kaipa sitä jaksoi kun oli ystäviä joihin tukea. Vai kuinka, aika huono olen kenellekkään puhumaan omasta jaksamisesta.


huhtikuu

Kevään keltainen innosti minut ompelemaan ja ompelin muutaman kanan ja tyynynpäällisen. Pidän itseäni aika käsityöihmisenä, mutta oikeasti tässä taisi olla koko vuoden ompelukset. Askartelin blogille uuden bannerin ja kävimme kuun viimeisenä iltana vappukokolla. Hoidin lapsia kotona ja pyykkäsin ja laitoin ruokaa vaihtelevalla jaksamisella (onneksi on kokki miehenä niin ruuanlaitossa taisin päästä suht helpolla).


toukokuu

Arcus-kirpputori oli kuukauden sana! Löysin monta kivaa juttua ja mikäs sen parempaa terapiaa kuin jättimäinen kirpputori? Lumetkin lähtivät ja puihin ilmestyi hiirenkorvia. Grillasimme vuoden ekat grillaamiset ja tilasin Family Livingin. Kuukauden huippuhetki oli kuitenkin kun laitoin kouluhakemuksen postiin!  Ajatella jos pääsisin kouluun, taidekouluun.


kesäkuu

Lopen kyllästyneenä kantamaan suurta kameraa paikasta toiseen (sillä kaikkihan pitää dokumentoida?) ja käyttämään takkuilevaa homehtuvaa puhelintani, hankin uuden omenapuhelimen. Siitä syystä kesän kuvasato kameralla ei päässyt niin lihavaksi, mutta puheimen gigatavut eivät meinaa enää riittää.  Kesäkuussa ajettiin pyörällä ilman apupyöriä ja bloggailtiin vuoden vanhalla kuvalla, joka on tässä.


Jatkoa seuraa ja loppuvuodesta on enemmän kuvia ja kerrottavaa, eihän musta mitään ole täällä kuulunutkaan.




torstai 18. syyskuuta 2014

Koulukuulumisia

Viime keväänä hain taidekouluun linjalle, jonka nimi oli färg, form och inredning. Kesällä sain odotetun kirjekuoren, olin päässyt kouluun! Olin ihan innoissani, vihdoin jotain vaihtelua ja aikaa tehdä jotain muuta kuin pestä pyykkiä ja katsoa kodin nurkkia päivästä toiseen. Kun ensimmäinen koulupäivä sitten koitti, lähdin aamulla luottavaisin ja uteliain mieli bussilla kohti koulua. 

Kun kaikki taidekoulun oppilaat pyydettiin seuraamaan opettajia meidän omaan soppeen isossa koulussa, tunsin itseni emonsa kadottaneeksi linnunpoikasekdi. Kukaan, ei kukaan, ollut tähän mennessä maininnut sanallakaan sanoja färg, form tai inredning. Yritin varovaisesti kysellä vieressä kävelevältä tytöltä asiasta, mutta hän olikin aloittanut taidekoulun ensimmäisen vuosikurssin, eikä tiennyt asiasta mitään. Nimenhuudon alkaessa olin jo takuuvarma että nimeäni ei ole heidän listoilla, että olen väärässä paikassa, että olen uneksinut koko koulusta ja kyseisestä linjasta. No, nimeni kuitenkin huudettiin ja olin taidekoulun listoilla. Ihmettelin vain, että miksi kukaan ei puhu mitään siitä linjasta mille hain keväällä. Hölmistyneenä ja hieman sekaisin kuuntelin tutorin hiirenhiljaista selostusta, söin koulun tarjoaman lounaan ja seurasin ryhmäni kanssa pitkin koulun käytäviä ja rappusia. Päätäni alkoi särkeä enkä pystynyt keskittämään huomiotani kunnolla mihinkään. Kysyin eräältä vanhemmalta opiskelijalta linjastani ja hän olkia kohauttaen mainitsi että siihen ei ollut tarpeeksi hakijoita ja että se toteutuu ehkä etäopiskeluna halukkaille. Oman ruotsini ja luonteeni (jotka kumpikin takkuilevat ja tiukan paikan tullen menevät ihan lukkoon ja jäihin) takia en kysellyt asiasta enää sen enempää. Tajusin kuitenkin pikkuhiljaa sen, että en alottanutkaan odottamaani linjaa, vaan taidekoulun ensimmäisen vuosikurssin. Ensimmäisen päivän jälkeen olin psyykksisesti niin poikki, että halusin vain kotiin. En aikasemmin tajunnutkaan miten paljon kontoltani ottaa kun menen täysin uuteen paikkaan, josta en entuudestaan tunne ketään ja joka kaiken lisäksi osottautuu joksikin muuksi kuin mitä odotin. Onneksi en ollut muotoillut mielessäni mitään kovin ihmeellisiä ja suuria kuvia koulusta, lähdin sinne pikemmin sillä mielellä että saapa nähdä mitä tuleman pitää. Muuten olisin varmaan kuollut hämmästyksestä ja siitä kaikesta informaatiotulvasta ensimmäisenä päivänä. Ei niin, että meille olisi niin paljon kerrottu asioita, mutta kaikki uudet tilat, uudet ihmiset, uudet opettajat jne. saivat pääni ääritajoille. Tunsin vain että haluan kotiin nyt heti, mutta voin tulla huomenna uudestaan. 

Pikkuhiljaa selvisi, että muille samalle linjalle hakeneille oli soitettu muutama viikko ennen koulun alkua ja kysytty haluavatko he aloittaa sisustuskurssin sijaan taidekoulussa. Hakemukseni oli ilmeisesti niin taidekoulun oppilaan näköinen tai sitten kyseessä oli jokin erehdys, mutta jotenkin nimeni siellä listassa kuitenkin kökki. 

Oikeastaan jo kolmantena koulupäivänä olin jo niin sulautunut kouluun, etten enää muistanutkaan että hain joskus sistuslinjalle. Nyt käytyäni koulua lähes kuukauden, voin sanoa että viihdyn kuin kala vedessä!

Tähän mennessä olemme enimmäkseen maalanneet akvarelleilla, mutta olemme saaneet kokeilla myös kankaanpainantaa, piirtämistä ja valokuvaamista. Nyt meillä on värioppia. Koulussa on rentoa. Välillä tuntuu siltä, että juuri kun on kerennyt istua alas onkin jo kahvitauko tai lounas tai toinen kahvipaussi. Erona aikaisempiin kouluihin onkin juuri tämä kiireettömyys, rauhallinen tempo ja läksyttömyys. Kaikki opettajat korostavat, että älkää tunteko mitään paineita, että pitäisi saada aikaiseksi jotain konkreettiista, mielettömän hienoa, vaan että tarkoitis on pitää hauskaa värien ja kynien kanssa. Kokeilla uusia työtapoja ja eksperimentoida väreillä. Päästää luovuus valloilleen. 









keskiviikko 6. elokuuta 2014

Imetys

Viime keväänä neuvolantäti ihmetteli sitä, että vielä imetän puolitoistavuotiasta lastani. Juu, juu, kyllä hän tavallista ruokaa myös syö, vastasin kätilön ihmettelyihin. Neuvoloissa suositellaan tänä päivänä kuuden kuukauden täysimetystä, mutta totta puhuen en muista olenko saanut sen kummemmin ohjeita imetyksen lopettamisesta. Hieman arastellen olen kyselijöille myöntänyt, että tyttöni nukahtaa edelleen joka ilta tissille sekä herää yöllä useamman kerran imemään. On melkein hävettänyt, vaikka ei lainkaan tarvitsisi. On oikeastaan vain ja ainoastaan yhteiskuntamme ja kulttuurimme syytä, että imettämistä vieroksutaan, tai ainakin siitä pitäisi päästä eroon mahdollisimman pian. Tänään lasta nukuttaessa sain päähäni että hänhän voisi yrittää nukahtaa ilman tissiä kun yöllä herää. Aikani kuuntelin sitä itkua mikä huoneesta kuului, kun isä tyttöä hyssytteli. Itse päädyin tällä välin imetystuen sivuille ja huomasin, että vaikka monen silmissä kummajainen olenkin, niin on aivan luonnollista ja oikein imettää lasta, vaikka hän osaakin jo puhua ja kävellä. 

Pitkään imettämisessä ei hyödy vain lapsi, vaan myös äiti. Se ehkäisee esimerkiksi rinta- ja munasarjasyöpää. Lapselle rinta on erinomaisen ravinnon lisäksi lohtua ja läheisyyttä. 

Itse en ennen lasten saamista ottanut sen kummemmin kantaa, ajattelin että imetys onnistuu niin kuin on onnistuakseen, enkä ota sitä miksikään äitiyden mittariksi. Esikoisen kanssa meinasin sitten loppujen lopuksi hukkua maitoon, vaikka alku olikin ollut kivulias. Jouduin käyttämään rintakumeja jonkin aikaa, jotta rikki imetyt rinnanpäät saivat rauhassa parantua ja että poikani sai kunnon otteen tissistä. Aikanaan pääsin eroon tuosta silikoniläpyskästä ja imetys sujui hyvin. Joskus tuijotin kelloa hieman huolestuneena, koska olin jostain kuullut että vauvan pitäisi syödä kolmen tunnin välein. Lopulta rentouduin ja imetin poikaani silloin kun hän tahtoi ja niin kauan kuin hän vain tahtoi. Joskus meni parikin tuntia, kun makoilimme sängyllä ruokailemassa ja usein nukahdinkin vauvani viereen. Nukuimme pääosin samassa sängyssä, siinä oli kaikkein helpoin yöllä syöttää. Neuvolassa sitten kysyttiin, montako kertaa poika yöllä syö, enkä siihen osannut vastata mitään. Koin, että vauva vieressäni meillä molemmilla oli paremmat unet. Nyt melkein unohdin, että esikoisellamme oli koliikki kolme ensimmäistä kuukautta, mutta sitten olikin sitä makoisampi nukkua päivällä. Esikoistamme imetin kunnes hän täytti kaksi vuotta. 

Nyt aloin miettimään näitä asioita, kun tyttäremme täyttää syksyllä kaksi ja tunsin pientä painetta imetyksen lopettamiseen. Sitten kuitenkin ymmärsin, että paine tulee ympäristöstä, ei niinkään omista tarpeistamme. Miksi muuttaa hyväksi havaittua tapaa, joka toimii meidän perheessä? Kyllä, tyttö nukkuu vieressäni, nukahtaa tissille ja saa sitä yölläkin monesti. Luulen, että meillä imetetään niin kauan kuin hyvältä tuntuu, enkä jaksa tällä hetkellä stressata, että "pitäisi" lopettaa. Näitä imetysasioita lueskellessa ymmärtää, että kaikille ei ole niin itsestään selvää edes haluta imettää. Minultakin on molemmissa raskauksissa kysytty, että olenko aikonut imettää. What?! Toivoisin, että jokainen joka saa lapsen, kävisi lukemassa imetystuen sivuja, eikä kuuntelisi niin paljon jos kohdalle sattuu osaamaton kätilö tyrkyttäen korvikkeita heti jos ei meinaa homma sujua. Surullista on myös lukea ja kuulla heistä, jotka olisivat halunneet imettää, mutta tuen oikeanlaisen tuen puuttuessa luovuttaneet. Tiesittekö muuten sitä, että nainen joka ei koskaan ole synnyttänyt tai ollut raskaana, voi silti imettää. Osoite on siis: www.imetys.fi , enkä nyt sitä osaa tästä puhelimelta hienosti linkata, mutta koittakaa näpytellä. 

Vähän tällainen insnpiraation vallassa kirjoitettu sekasotku ja raakile tästä nyt tuli, mutta eiköhän juttu tullut jollain tasolla selväksi. Antakaa möys atneeski kmalat kirojtusvihreet sun muut!


torstai 24. heinäkuuta 2014

Nyheter, var så god!

Oj, vilken sommarvärme har vi haft! Det är säkert 1000 grader varmt ute just nu och jag ligger på en filt och försöker skriva lite. Jag har inte haft någon lust att blogga, inte heller fota med klumpig systemkamera eller sitta framför dator och bråka med den. Nej, jag är hellre på stranden eller på loppis eller bara ligger i sängen och njuter av värmen( eller svettas ihjäl mig ).  Och en förklaring till att jag har inte använt dator så mycket är att jag köpte en ny mobil och kan därför läsa bloggar och göra annat viktigt utan dator. 

Det har hänt lite saker medan  min blogg har varit tyst. Först och främst ska min lilla lilla dotter börja på förskolan på hösten. Hon har fått plats på samma förskola sin storebror går och till och med i samma avdelning. Jag är jätteglad för det, men också lite nervös hur det kommer att gå. Och varför börjar hon dagis? Jo, för att jag ska börja plugga! Jag ska studera på folkhögskola och linje heter färg, form och inredning. Jag är så himla glad att jag kom in och jag har länge känt att jag behöver nånting annat än att vara hemma. Det har känt så att jag har inte riktigt kommit in i samhället här i Sverige, jag har ju varit hemma typ hela tiden. Nu hoppas jag verkligen att jag trivs i skolan och allt annat går bra. Jag vikk också bättra min svenska språket och jag tror att skolan kan hjälpa mig en del. Där blir jag tvungen att använda språket mer. 

Nu får ni bildbomb (alla tagna med mobil) och efter det kan ni läsa samma på finska:).






























Oi, että miten lämmintä on ollut. Ulkona on varmasti ainakin 1000 astetta lämmintä ja makoilen juuri nyt viltillä yrittäen samalla vähän kirjoittaa. Minulla ei ole ollut mitään halua bloggata, kuvata kömpelöllä järkkärillä (lähinnä sen mukana kantaminen on könpelöä), istua koneella ja tapella sen kanssa. Ei, mielummin oon mennyt rannalle tai kirpputorille tai makoillu vaan sängyllä ja nauttinut lämmöstä (siis hikoillu hengiltä). Yksi lisäsyy siihen etten ole paljon konetta käyttänyt, lienee se, että ostin uuden puhelimen. Sillä kun on niin kätevä lukea kaikki blogit ja tehdä muut tärkeät hommat.

Sillä aikaa kun blogini on elellyt hiljaiseloa, on meillä tapahtunut muutama asia. Ensiksikin meidän pikku pikku tyttömme aloittaa syksyllä päiväkodin. Hän on saanut paikan samasta päiväkodista jossa isovelikin käy ja kaiken lisäksi vielä samasta ryhmästä. Olen mielettömän iloinen että nuo kaikki asiat on järjestynyt, mutta myös hieman jännittynyt siitä, miten päiväkoti lähtee käyntiin. Ja miksi hän menee päiväkotiin? Kyllä, siksi että minä menen syksyllä kouluun! Linjan nimi on suomennettuna väri, muoto ja sisustus ja opinto on yksivuotinen. Olen mielettömän iloinen että pääsin kouluun, sillä oon putkään tuntenut että tarvitsen jotain muuta kuin olla kotona. On tuntunut siltä että en ihan ole päässyt yhteiskunnan sisälle täällä ruotsissa, olenhan koko kolme vuotta ollut kotona. Haluan myös parantaa ruotsinkielen taitojani ja uskon että koulu on tässä avuksi. Siellä mun on pakko käyttää kieltä enemmän.